
Kävijöiden arvostelu:
Laina.fi mainostaa itseään sillä, että lainaa voi todellakin hakea silloin, kun aika on asiakkaalle sopivin. Myös lainapäätöksen saa saman tien kellonajasta riippumatta. Ainoa rajoittava tekijä on lainsäädäntö, jonka mukaan rahoja ei kuitenkaan voida maksaa asiakkaan tilille yöaikana, vaan vasta aamuseitsemän jälkeen.
Lainaa voi hakea helposti Internetin kautta. Lainan hakeminen tapahtuu tietokonevälitteisesti, koska silloin tehdään asiakkaan tunnistautuminen, johon tarvitaan henkilökohtaisia verkkopankkitunnuksia.
Lainahakemuksen lähettämisen jälkeen saa heti alustavan lainapäätöksen. Kun asiakas on hyväksynyt lainatarjouksen ja lähettänyt nostopyynnön, maksetaan lainasumma tilille heti asiakaspalvelun ollessa auki. Ensimmäisen noston yhteydessä asiakkaan tulee lisäksi lähettää kopio palkkakuitista tai tiliote edeltävän kolmen kuukauden ajalta.
Kaikkien lainanhakijoiden taustatiedot tarkistetaan ja luotonantaja voi omalla päätöksellään ja perustelematta olla myös lainaa myöntämättä. Luotonmyöntämisen ehtoina on 20-75 vuoden ikä, oikeustoimikelpoisuus, osoite ja pankkitili Suomessa ja luottohäiriömerkittömyys.
Lainoja.fi myöntää lainaa 2000 euroa, jonka rajoissa asiakas voi tehdä kuukausittain nostoja tarpeen mukaan.
Lainan takaisinmaksu tapahtuu kuukausittain. Eräpäiväksi on mahdollista valita kuukauden 15. tai viimeinen päivä.
Laina.fi:n kotisivuilta löytyvän lainalaskurin avulla sopivan nosto- ja kuukausierän suunnitteleminen halutulle lainasummalle on todella helppoa.
Lainasummaan lisätään korot, jotka määräytyvät kulloinkin voimassa olevan korkotason mukaan. Esimerkiksi 2000 euron lainan todellinen vuosikorko on noin 66,60 % kerralla nostettaessa ja neljässä 500 euron erässä puolestaan 66,50 %.
Nostettavien erien nostopalkkio 13,5 % nostoerästä ja käytössä olevan pääoman vuosikorko 19,8 %. Maksuohjelman muuttaminen maksaa 40 euroa.
DFC Nordic Oyj on johtava kuluttajaluottoja ja käyttölainoja myöntävä konserni, joka työllistää Suomessa noin 70 henkilöä. Laina.fi:n vakuudettomia pienlainoja myönsi aiemmin samaan konserniin kuuluva OK Money Finance Oy, joka on suomalainen ja suomalaisten omistama lainapalvelu. Yritys on selvinnyt Taloustutkimuksen testeissä alansa parhaaksi vuosina 2009 ja 2010.
Lainoja.fi ei vastaa mahdollisista vääristä tai vanhentuneista tiedoista. Tarkista aina lainaehdot lainantarjoajalta.